torstai 9. lokakuuta 2014

Vanerista matkalaukku


Kesä meni matkustellessa Sulolla ja Harrilla. Nyt Madam Mailis vaatii herrojen matkalaukut varastoon, joten talvi on oltava kotosalla ja tehtävä jotain töitäkin.


Viimevuonna saimme joulukortin puutavarayhtiöltä, jossa luminen puupinon kuva.


Tämä kuva oli painettu o,4 mm vanerille. Kovin on ohutta puuta josta rakentelin vanerisia matkalaukkuja.
Muistan lapsuudestani kun isä tuli matkatöistä kotiin, hänellä oli tällainen "kapsäkki". Laukusta löytyi joskus myös lapselle jotain yllätystä, kuten piparminttu karamellia.


Vaneri on hyvä petsata ennen liimaamista. Tein kannet vanerista ja sisäpuolelle laitoin samanlaiset palat pahvia. Reunasuikaleet tein samoin.


Kannen mitat 3,8 cm ja 2,6 cm, reunasuikaleissa toinen noin 1 cm toinen noin 6 mm leveät ja pituutta 13 cm


Pahvit liimasin vanerin kuvapuolelle ja reunasuikaleeseen kapeammat pahvit toiseen reunaan näin jää parempi tartuntapinta kannelle.


Tässä se vaikein kohta saada reunasuikale ja kansi liimatuksi paikalleen.


Lopuksi vielä kapeat suikaleet vaneria kannen reunaan.


Sulo ei haluaisi luovuttaa laukkuaan Mailikselle, sillä hän ei ole edes äitiään käynyt katsomassa. Harri oikein avasi oman laukkunsa eikä vastustellut sen luovuttamista kun Madam sitä vaatii.

6 kommenttia:

  1. Tutun näköiset vanerilaukut! Hienosti olet onnistunut mallin pienentämään. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  2. Onpa hienot vaneriaskit ja muutenkin olet tehnyt kivoja juttuja.

    VastaaPoista
  3. Matkalaukku on todella upea! Kiitos!!

    VastaaPoista
  4. ¡Una maleta de viaje muy real! Gracias por compartir!! Un abrazo.

    VastaaPoista