keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kauha kattilaan


Kauha pitää nyt mitoittaa kattilan mukaan, tein ne haaranastasta
 

Tavallinen pitkä haaranasta sopii hieman muotoiltuna kauhaksi


Pyöristin kauhaosan tämän renkaan päällä ja pallonasta välissä naputtelin vasaralla


Nyt on juuri sopiva aika miettiä pelakuiden herättelemistä tulevaan kevääseen


keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Kattilan kannet

 

Emalikattilat saivat kannet pahvista


Leikkasin pahvista kolme erikokoista pyöreää kiekkoa, pienin ja isoin paksusta- ja keskikokoinen ohuesta pahvista


Liimasin ne kaikki yhteen ja pyöristin hieman pienen ja isoimman kiekon reunoja. Ohuesta pahvista tehty kiekko tuli kattilan kannen sisäpuolelle.


Lopuksi pahvista kahva ja maalaus


torstai 7. helmikuuta 2019

Emalikattila


Emalikattila emännälle valmistui monien vaikeuksien jälkeen, sain sen lopulta tehdyksi.



Jo monta vuotta sitten näin jossain blogissa kattilan jonka oli tehnyt mieshenkilö yllätykseksi nukkekotiin. Siitä asti asia on ollut mielessä mutta nyt vasta toteutui - parempi myöhään kun ei milloinkaan!


Kattila on pieni askartelumaali purkki. Suurin työ oli saada kaulusosa irti yläreunan käännöksen alta, kaikki pihdit tuli kokeiltua....



Kattilan kahvat tein tölkin sulkijasta leikkaamalla ja kääntämällä hieman reunaa liimauspintaa saadakseni.


Maaleina Revellin askartelumaalit punainen ja keltainen ulkopintaan sekä harmaa mustin pilkuin sisäpuolelle


Kuivuneen maalin irrottaminen ja purkin puhdistus ei ollut sekään helppoa...


Tässä kattiloiden kahvat joita hioin, sovittelin ja muotoilin sopivan kaareviksi


Sopivankokoinen muovirulla johon laitoin purkin kahvojen liimaamisen helpottamiseksi. Näin sain ne samalle korkeudelle sekä tiukasti puristukseen neulojen avulla. Kiinnityksessä kaksikomponenttiliima pitää metallit hyvin yhdessä


torstai 12. huhtikuuta 2018

Ruuat pöydälle


Nämä kolme nuorta miestä esittelevät heidän ruokapöytäänsä


Kyljyksiä ja maksapateeta..


.... aivoa ja sydäntä vadilla, leipää, voita ja hieman leikkeleitä


... kastiketta, perunat ja nakit ovat saatuja pakettien vaihdossa


Herkullista mansikka jälkiruokaa..



 Nyt voidaan viedä pöytä heidän taloonsa niin muutkin pääsevät ruokailemaan


Käykää pöytään, olkaa hyvä!



tiistai 10. huhtikuuta 2018

Kynttelikkö


Kynttilät palavat tässä telineessä missä on avoin kirja, tyhjä?


Tämä kynttelikkö on ehkä jonkin taikurin tai tiedemiehen käytössä


Tänne Potterin taloon se kyllä kuuluu...


Taikasauvat ovat päätyneet ylös kaapinpäälle


Eloveena voi seurata tästä ikkunan kautta mitä naapurissa tapahtuu


sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Koruja ja kultaa


Vihdoinkin korurasia Eskon kädessä, ei näy kyllä sormusta?


"Kyllä tämän pitäisi riittää nyt ainakin aluksi" tuumaa mies


"Mitä ainetta mahtaa olla nuo korut" empii Eloveena


Rintakoru on täyttä kultaa jossa timantti ja korvakorut harvinaista turkoosia kiveä vakuutta mies


Siltä ne ainakin näyttävät!


Paras on tietenkin jo Eloveenan rinnoilla, ihana pisarakoru ketjussa

 
Kiitos rakkaani!
 

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kodin sisustusta


Takapihantalossa on kunnostuksen tuulet, Eloveena sai toivomansa timanttikoristeisen sängynpääty koristeen. Kissataulut seinällä ovat saatuja


Nyt on jotain muuta hänellä jo mielessä ystävältään Eskolta, kuten kuvista näkyy!


Tämä puinen sisustusesine on valmistettu laserleikkurilla


Kirjaimet kertovat sen valmistetun Raision seudun kuntayhtymän
koulutusohjelmassa, oppilastyönä


Harry Potter kirjoja tuli taloon laatikollinen tälle matalalle kiinalaiselle tasolle, vieressä lehtikori joka on saatu pakettivaihdossa



keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Hauras haamu


Tässä hän esittäytyy, täysin pukeutuneena...


Takapuolessa on kyllä kuin liskon häntä?


Etupuolella kylkiluut näkyvät ja jalat puuttuvat, kynnet ovat kyllä jo kasvaneet ylipitkiksi, ja kasvoissa ei näy muuta kuin pyöreä suu!


Onneksi hänellä on tuollaiset mekon riekaleet, nyt ei ihan alasti tarvitse kummitella