torstai 7. helmikuuta 2013

Kynsilakka kuvia


Tämä oli niin uskomaton juttu että oli pakko kokeilla. Kaikenlaiset kuvat, olivatpa valokuvia, aikakausilehdistä leikattuja tai tulostettuja, voi tehdä siirtokuviksi kynsilakalla. Nyt pitää kaivaa se vanha kirkas kynsilakkapullo esiin. Kuviin kaksi tavallista kerrosta kynsilakkaa välillä kuivatellen, niiden kuivuttua kuvat veteen. Nurjalta puolelta varovasti hankaamalla lähtee paperi irti. Loput paperinpalat voi hangata pöydällä, kuivata kankaanpalalla, vielä sormella ohut kerros jotain liimaa. Itse laitoin toisiin puuliimaa toisiin erikeeperiä. Nosta kuva varovasti paikalleen ja painele hyvin tiiviisti kiinni.


Kokeilin erilaisiin materiaaleihin ja kaikkiin kuvat ottivat hyvin kiinni. Ongelmia on ainoastaan loppuvaiheessa paperia irrotettaessa, kuvaan tulee repeämä, no sehän tekee vain rustiikkisen vaikutelman.


Pohjana on maalaukseen tarkoitettua pohjustettua kuviopahvia.


Tämä kuva on viikolehdestä leikattu.

 Posliiniin kuvat ottavat myös tiiviisti kiinni. Pohja mihin kuvan laittaa on hyvä olla valkoinen tai ainakin vaalea. Tulosteissa ei ole valkoista väriä vaan ne ovat valkoisen kohdalta läpikuultavia ja näin pohjaväri tulee näkymään alta.

Maalasin erilaisia levyjä pohjiksi, balsaa, sytyketikkuja, kangaspintaista pahvia ym.


Kankaille tein myös kokeiluja. Valokuvista pienennetty, laasertulostimella tehdyistä kuvista tulee erittäin teräviä. Tässä näkee miten kiiltäviä kuvat ovat vaikka kangas on epätasainen, sileämmälle kankaalle tulee parempi pinta. Pöllöt ovat Tiimarin mainoslehdestä leikatut.

6 kommenttia:

  1. Onpas mielenkiintoisia mahdollisuuksia esitelty. Sormet rupesivat heti syyhyämään kokeiluntarpeesta :D

    Ja tuo verhoideakin, mitä sopivin ja tyylillisesti osuvin. En ole keksinyt foloita käyttää. Pitää kokeilla sekin. Ääretön aarreaitta! Kiitos.

    VastaaPoista
  2. No hitsi, tätä pitää kokeilla - missähän on lakka pullo

    VastaaPoista
  3. Tuo on samantapainen tekniikka kuin se nestefimolla tehty mutta ehkä kätevämpi kun ei tarvitse pursottaa tasaisesti ja paistaa. Hienoa ! Täytyykin kokeilla!

    VastaaPoista
  4. Jeps, ihan pakko kokeilla! Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista