torstai 6. maaliskuuta 2014

Oikea ajankohta ei selvillä ..


HonoLulun johtajatar Madam Mailis lepäilee sohvalla selaillen kalenteriaan jossa kaikki tärkeät  merkinnät ovat. Pientä nipistelyä tuntuu jo, ehkä lapsi syntyy näinä päivinä.


Kaikki asiakkaat ja heidän toimensa talossa on merkitty tarkasti muistiinpanoihin. Nyt on pieni ongelma tulevan lapsen syntymäajasta. Merkintä Sutenööri-Sulon käynnistä edelliskerralla ei ihan sovi hänen kalenterissaan lapsen isäksi.


Toivottavasti Sulo ei muistele käyntiään täällä, tai voihan lapsi syntyä vaikka hieman etuajassa? Siinä ratkaisu, Sulosta tulee lapsen isä!


Mailis kävi yksin synnyttämässä ja saikin yllättäen kaksoset, tytön ja pojan.


Isä Sulo oli asioillaan ja ei mitenkään ehtinyt mukaan synnytykseen. Kotiin tullessaan hän sentään hankki yhden ruusun sekä pöytälampun Mailikselle.


Nyt ovat pienokaiset rinnakkain omassa pikkusängyssään, äidin ja isän ihailtavina.

3 kommenttia:

  1. No voi hyvät hyssyrät, kun tapahtuu, niin tapahtuu sitten vauhdilla! Onnittelut koko perheelle! Osaakos Mailis jo sanoa ketä lapsukaiset muistuttavat ulkonäoltään? Uuden pöytälampun valossa vauvoja voisi tarkastella silläkin silmällä. Tai kuten todettu, ei kai sen niin väliä ole... Sulo on isä!

    VastaaPoista
  2. Onnea perheen lisäyksen johdosta.

    VastaaPoista
  3. Onnea koko perheelle! Yllättävän nopsaan lapset sitten syntyivätkin :D

    VastaaPoista