tiistai 20. tammikuuta 2015

Sutenööri Sulo palasi vihdoinkin


"Ihanaa rakkaani kun vihdoin saavuit kotiin" huudahti Madam Mailis ja syöksyi miehensä syliin halatakseen häntä. Kyllä hänellä on ollutkin ikävä, sillä miehensä Sutenööri Sulo lähti jo kauan sitten käymään Turussa.


"Kyllä on minullakin ollut ikävä rakasta rouvaani" urahteli siihen Sulo. Mailis koetti kysellä mitä matkalla niin kovasti häntä viivytti, Sulo ei ehkä kertonut kaikkea, sillä hänellä oli taas nuo sormet ristissä rouvansa selän takana.


"Tässä on ehkä hieman selitettävää" sanoi Mailis kun näki kovasti kutistuneen miehen. "Harrille kävi jotenkin hassusti siellä Turussa, olimme tutustumassa paikalliseen tavaran tarjontaan ja eksyimme toisistamme. Luultavasti hän putosi Aurajokeen ja joi sitä vettä tai jotain sellaista ehkä tapahtui. Seuraavana aamuna hänet oli kuitenkin imetty kuiviin ja siksi kutistui noin kovin pieneksi"


Harrillakin oli ollut ikävä Mailiksen herkkiä muotoja, ja niin hän ryntäsi syleilemään häntä. Sulo sitä sivusta katseli silmät ammollaan.....


Lopulta hän ei pysynyt enää penkillään, koska ei nähnyt mitä Harri puuhaili ..


Harri ja Mailis puhuivat jostain niin hiljaisella äänellä että ei Sulo voinut sitä kuulla ja kädetkin seikkailivat jotenkin erikoisesti puseron kauluksen tienoilla....


Lopulta Sulo koetti tarkistaa alhaaltapäin, missä ne Harrin kädet lopulta vaeltelee


Hetken tuntui kuin Sulo olisi pyörtynyt siihen lattialle, Harri kyllä ehdotti "jospa vietäisiin se ulos hieman jäähtymään."


Mailis oli heti valmis kiskomaan miestään pihalle. Nyt jo Sulo huusi apuun kaveriaan sillä ei hän nyt ulos kylään halunnut.

2 kommenttia:

  1. Hupaisaa tarinointia taas kerran...

    VastaaPoista
  2. Voi, kyllä sai nauraa, vaikka Sulo-pojalle nyt vähän hassusti kävikin. Taitaa se Mailis tykätä vähän pienemmistä urhoista. Olis voin Sulokin siemaista kutistusvettä siellä reissussa ja oishan siellä varmaan ollut hyvä tohtorikin tavattavissa, joka ois käsiä ja jalkoja hieman saanut leikattua lyhemmäksi... Ai, ai... mitenkähän Sulon nyt käy :D :D

    VastaaPoista