torstai 11. maaliskuuta 2021

Ajankuluksi askartelin, puuta ja vähän muutakin


                           Puusta tein hyllyköt ja niihin kovetetusta pitsistä pienet korit.

Metsästys aseet askartelin puusta, piippu metallia ja kiikari muovia. 



Säilytyslaatikot on puuta ja päällä kirkas muovi.

Viiniköynnökset astiassa jossa myös yksi kaktus.


Puusta tehty pöytä, malli ehkä -70 luvulta

Punaiset nahkakengät

Kukkien vesikasvatusallas kotiin.



Kahvinkeitin, kori,reput sekä pienet pöydät.

Kukkapöytä sai erilaisia kukkia.

Vesipadat ja kiuas

Tein saunankiukaan muovipurkista jonka käänsin ylösalaisin. Pohjasta pala pois ja ulkoa pieniä kiviä kiukaalle.

 Vesipata on myös lääkepurkista josta on pohja laikattu pois. Kannen tein juomatölkin pohjasta muotoilemalla

Nämä KOTA- padat tein myös lääkepurkista. Sisäosana on purkista leikattu yläosa käänettynä, siinä on vielä korkkikin kiinni.

Sisäosan maalasin akryyli maalilla, ulkokuoret tinneri ohenteisella askartelumaalilla. Muovissa ei vesiliukoiset maalit oikein tahdo pysyä. Vedenpinta on läpinäkyvää muovia jossa vähän kirkasta liimaa

Tulipesän luukut tein myös juomatölkin alumiinista, sopivan puupalan ympärille liimattuna.

torstai 28. tammikuuta 2021

Enkelikellon valmistus, vihdoinkin


Olen saanut joulukalenteri vaidossa enkelikellon vuonna 2012 Sarilta  Vasemman puoleinen on siis se valmiina saatu. Mukana oli myös varaosat matkavaurioiden korjaamista ajatellen. Enkelikello saapui ehjänä perille joten tein niistä osista mallin mukaan toisen.

Ei ollut ihan helppo juttu, koska liima oli niin nopeatempoista että sitä oli lopulta enempi sormissa kuin oikeassa kohdassa askartelua. Paljon ei jäänyt hukkapaloja tähteeksi ja sain sen valmiiksi ihan hyvissä ajoin, ennen kymmenen vuoden täyttymistä!

Piirongin päällä nyt Sarilta saatu enkelikello sekä Annelta pakettivaihdossa saatu joulukaktus. Tiina on tehnyt radion ja Sirkka punonut metallilangasta korin, jossa AnneE tekemä vanhojen kuvien albumi.


Tämä on nyt minun itseni tekemä, liima on siellä sun täällä, mutta lopulta kuitenkin onnistumisen iloa!😅