torstai 28. helmikuuta 2013
Taskulaskin tarkkaan taloudenpitoon
Palvelutalon johtajatar tuli Turusta, hän oli käynyt Silver Studiosta hankkimassa joitain tarvikkeita. Nyt hän esittelee niitä Lululle ja Taiteilija seuraa vierestä esittelyä, pieni hymy huulillaan.
Käsiraudat hän kokosi korunosista, toiset ovat päälystetty ihanalla vaaleanpunaisella karvalla. Mukana oli myös kettinkiruoska, jonka käyttöä hän opettaa tytöille lähipäivinä.
Mailis opettaa erilaisia tapoja palvella asiakkaita ja kertoo Lululle ja Anulle mitä toimenkuvaan kuuluu.
Nyt on Lulu silmät selällään kuunnellut mitä kaikea pitää osata, tullakseen hyväksi omassa ammatissaan. Mailis on kovin teatraalinen näissä esityksissään joten tytöt ovat hieman ihmeissään, osaavatko itse samoin?
Huoneiden ovissa on kyltit jotka pitää muistaa kääntää näyttämään onko huone jo varattu vai vapaa. Seinällä on myös ohjaavat kyltit asiakkaille. Ylimmäinen kertoo mistä löytyy kiiretilanteeseen sopiva apu sekä toinen kyltti ohjaa asiakkaan jonottaessa kylmään suihkuun.
Mailis on varauskirjansa sivuja selailemassa ja kokeilemassa uutta taskulaskintaan. Hän sai tuliaisia Tampereelta, siinä oli limutölkkejä tytöille ja hänelle itselleen taskulaskin, nyt pysyy laskutukset hyvin hanskassa.
Tässä uudet korkkarit, näitä käytetään töissä, vain asiakkaan toivomuksesta.
maanantai 18. helmikuuta 2013
Madam Mailis
Hei, minä olen Mailis, Miesten palvelutalon uusi johtaja. Olen asunut viimeksi Turussa, mistä ostan useimmiten monet koruni.
Nyt kaulassani oleva koru on korvakorun koukku johon liitetty pieni ratas. Pääni kääntyy sivuille, uuden kiinnitystavan ansiosta.
Vaatteet ovat ainainen ongelma. Hameita minulle tehtiin monta erilaista, niistä ei mikään ollut minulle mieleinen joten sain lopulta farkut ja niihin leveän vyön.
Hiukset ovat supikoiran karvaa lisättynä keinohius kiharoilla.
Kaunis pitsipusero on rintaliivien koristepitsiä.
Kenkiä sain talosta monet erilaiset, ainoastaan nämä sämpylämalliset ovat onnistuneet.
Nyt näyttää jo valmiilta täällä sisällä, pian asennetaan kattoterassi ja alkaa varsinainen asiakkaiden hankkiminen.
Baarissa on jo valmistauduttu tarjoilun järjestämiseen.
lauantai 16. helmikuuta 2013
Nautintoaineet pulloihin
Tässä on nautintoa moneen makuun. Miesten palvelutaloon tuli virvokkeita koko hyllyllinen.
Ei alkuun ollut kuin Finlandia vodkapulloja, sitten keksin muoviveitset. Näistä kertakäyttö veitsistä saa heti monta pulloa, tekee niihin vain erilaisia etikettejä ja korkkeja.
Sitruunajuoma on tussin kärkiosasta pala, lisättynä korkilla.
Hylly tuli tarjoilupuolen baarin seinälle.
tiistai 12. helmikuuta 2013
Haasteeseen vastattu
Sain tälläisen blogihaasteen Tupun tupan pitäjältä.
Kiitos sinulle Tupu.
Nyt laitan haasteen eteenpäin.
Tämän haasteen takana on kertoa itsestään muille.
Säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä haasteen antajaa
Tämän haasteen takana on kertoa itsestään muille.
Säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle haasteesta.
4. Kerro 8 satunnaista asiaa itsestäsi
Äite pienestä talosta kertoo itsestään 8 asiaa teille:
1. Olen ihan ihmeissäni koska osaan tehdä jotain niin pientä ja monimutkaista mitä mineilyssä tarvitsee tehdä.
2. Aina en heti osaa joitain asioita, niin harjoittelen niin kauan että onnistuu, ainakin jotenkin.
3. Tietokoneen hyvät ja huonot puolet ovat tulleet minulle tutuiksi vasta viidenkymmenen ikävuoden jälkeen, nyt olen melkein jo mestari näissä hommissa? L
4. En halua herätä aamulla, mitä myöhempi sen parempiJ
5. Uskon elämän tuovan asiat minulle mitä olen jo odottanut, siis uskon kohtaloon ja hyviin haltijoihin
6. Istutin syksyllä1300 kpl tulppaaninsipulia kukkapenkkiin, nyt jänikset tanssivat öisin niiden päällä, odottaen kevättä kuten minäkin.
7. Pidän kukkien hoidosta, marjastamisesta, sienestämisestä ja huonekalujen entisöinnistä.
8. Taas elän elämäni parasta aikaa, pienet ongelmat kirkastavat tulevat päivät aina vain paremmaksi. J
8. Taas elän elämäni parasta aikaa, pienet ongelmat kirkastavat tulevat päivät aina vain paremmaksi. J
Haastan tähän blogit:
Missä on toinen sormi?
Ambulanssi oli soitettava paikalle koska hän leikkasi kaksi sormeaan irti poikki. Miten liene ollutkin niin huolimaton?
Toinen sormi hukkui kokonaan joten ei ollut mukaan laittaa kuin yksi. Siitä ei asia paljon parane, joten on tehtävä uudet sormet poikki menneiden tilalle.
Nyt hän on käynyt uunissa lämmittelemässä ja kaikki somet taas kohdillaan. Paketti suojasi häntä itseään tämän kamalan kokemuksen yli ja voidaan taas jatkaa tätä maallista matkaa.
Tämä hiuspulma on aivan kauhea. Siinä niitä supikoiran karvoja on pitkin päätä ja joukossa kauniita keinohiuskiharoita.
Mitenkä näistä nyt rakentelee jotenkin säällisen kampauksen, pitää mennä kampaajalle. Meikitkin on miten sattuu ja kynsiä ei ole lakattu, sukat, alushousut ja pusero sentään on, hametta vielä puuttuu. Niin ja pitäähän hänelle vielä kengätkin tehdä.
maanantai 11. helmikuuta 2013
Muotisuunnittelijan luomus
Leikin tyttäreni kanssa ja hän rakensi oman profiilinsa Fimo massasta. Minä tein rintavarustuksen, kädet ja jalat.
Tässä on koko sakki ihmettelemässä kuinka tämä luuranko saadaan henkiin.
Ankaran tarkastelun jälkeen oli kaivettava vanua ja villalankaa vartalon kohentamiseksi ihmismäiseen kuntoon.
No ei ihan helppo juttu tuo kasvojen maalaus. Kunnioitan suuresti niitä jotka tekevät näitä nukkeja, niin suuritöisiä ja aina jokin menee pieleen!
Löytyi tuollaista putkisidettä josta tein villalangan päälle hieman nahkaa, koska hän sitä jo kiskoi paketista ulos.
Tulihan siitä nyt jonkinlaiset päälysteet ihon korvikkeeksi.
Ja nyt hän löysi Hannukkalasta vanhan hääpuvun ja sovitteli sitä ylleen. Tämä on kuin mittojen mukaan tehty, aivan ihastuttava. Puvun ja hunnun on suunitellut ja tehnyt erittäin kuuluisa muotitaiteilija by Anja The Nurse Nyt alkoi kiire saada hänelle tavalliset vaatteet että tämä vanha perintökalleus ei mene piloille, koska sulhasta ei ole näkynyt, ainakaan vielä.
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Markkinointia mainoksilla
Miesten palvelutaloon tarvitsin kylttejä mainoksia varten, siitä innostus siirtokuviin lähti. Tämä riippuva mainoskyltti on ohjaamassa asiakkaita tarjonnan perään.
Tämä on kyltin toinen puoli, toivottavasti nämä antavat osviittaa talon tarjonnasta.
Toisella puolen maisemaikkunaa on myös siirtokuvakyltit.
Täällä saattaa olla monenlaista tarjontaa, onkohan Taiteilija jotenkin tässä myös mukana?
lauantai 9. helmikuuta 2013
Prinsessa kerhon tuotteita
Pitäähän sitä kokeilla myös nestemäisellä Fimolla näitä kuvien siirtoja. Tässä ovat kuvat joihin sivelin Fimoa ja paistoin kuvat uunissa 110 asteessa noin 15 min.
Sen jälkeen laitoin leikatut kuvat veteen, jossa puutikulla irrottelin paperia irti kuvan takapuolelta.
Pöydällä vielä otin tarkemmin paperinmurut pois kuvista ja kuivasin kankaalla. Kastelin sormen erikeeperi liimassa ja sivelin kuvan nurjalle puolen, jonka jälkeen siirsin kuvan varovasti tulevalle pohjalle, kankaalle, maalatulle puulle, posliinille, muoville ja pahville
Fimolla tehdessä siirtokuvia on aine siveltävä tasaisesti ja hyvin ohut kerros. Kuvan repeämisvaara on vähäisempi kuin kynsilakalla tehtäessä, koska nestemäinen Fimo on paksumpaa. Kuvien värit muuttuivat ja heikkenivät jonkin verran.
Tässä näkee ruusun joka on tyynyssä siirrettynä kynsilakalla ja pohjustetulla pahvilla sama kuva neste Fimolla siirretynä.
torstai 7. helmikuuta 2013
Kynsilakka kuvia
Tämä oli niin uskomaton juttu että oli pakko kokeilla. Kaikenlaiset kuvat, olivatpa valokuvia, aikakausilehdistä leikattuja tai tulostettuja, voi tehdä siirtokuviksi kynsilakalla. Nyt pitää kaivaa se vanha kirkas kynsilakkapullo esiin. Kuviin kaksi tavallista kerrosta kynsilakkaa välillä kuivatellen, niiden kuivuttua kuvat veteen. Nurjalta puolelta varovasti hankaamalla lähtee paperi irti. Loput paperinpalat voi hangata pöydällä, kuivata kankaanpalalla, vielä sormella ohut kerros jotain liimaa. Itse laitoin toisiin puuliimaa toisiin erikeeperiä. Nosta kuva varovasti paikalleen ja painele hyvin tiiviisti kiinni.
Kokeilin erilaisiin materiaaleihin ja kaikkiin kuvat ottivat hyvin kiinni. Ongelmia on ainoastaan loppuvaiheessa paperia irrotettaessa, kuvaan tulee repeämä, no sehän tekee vain rustiikkisen vaikutelman.
Pohjana on maalaukseen tarkoitettua pohjustettua kuviopahvia.
Tämä kuva on viikolehdestä leikattu.
Posliiniin kuvat ottavat myös tiiviisti kiinni. Pohja mihin kuvan laittaa on hyvä olla valkoinen tai ainakin vaalea. Tulosteissa ei ole valkoista väriä vaan ne ovat valkoisen kohdalta läpikuultavia ja näin pohjaväri tulee näkymään alta.
Maalasin erilaisia levyjä pohjiksi, balsaa, sytyketikkuja, kangaspintaista pahvia ym.
Kankaille tein myös kokeiluja. Valokuvista pienennetty, laasertulostimella tehdyistä kuvista tulee erittäin teräviä. Tässä näkee miten kiiltäviä kuvat ovat vaikka kangas on epätasainen, sileämmälle kankaalle tulee parempi pinta. Pöllöt ovat Tiimarin mainoslehdestä leikatut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)