tiistai 7. joulukuuta 2010

Pitkät piiput ja niille hylly






Talon vanhaisäntä Alfred ei enään piippua tarvitse. Kaivoin sen esiin, jospa vähän mallia saisi.





Piipu on reilun puolimetriä joten ei mahtunut kerralla kuvaan. Tässä edessä jo rakennetut hylly ja kaksi piippua.





Pitää vielä tehdä yksi, joten tässä samalla ohje piipun tekoon. Olen saanut tuttavaltani tälläisiä koukkuja, tarkoitusta en tiedä. Siitä leikkasin koukun mallisen palan johon liimasin vanhan jouluvalon kannan. Yläosaan liitin toiseen pikkupalan muovikoukerosta, toiseen palan muovista kukkapohjaa. Teipillä kiinni varren yläosaan ja lopuksi maalia. Tässä kuvassa on tulossa vielä yksi, jonka tein kiertämällä mustaa paperia ja liimaa rautalangan ympärille ja siihen vain lopuksi tuo lampunkanta. Tämä viimeinen on luxsus malli, siihen lisäsin sulkimeksi korunosan ja rautalanka kiehkuran. Lopuksi maalia.





Onpa kivaa puuhaa tämä tavaroiden suunnittelu, jos olisin tämän tiennyt aikaisemmin olisin tehnyt tätä työkseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti