lauantai 15. tammikuuta 2011

Materiaali kokeiluja






Kauan asiaa mietittyäni, miten saisin taloon elävämmän pinnan, päädyin erilaisiin kokeiluhin rappauksen jäljittelyssä. Netistä löytyi mannaryyni rappaus jota kuvassa vasemmalla. Siis ensin munakennosta "tiiliä" liimalla kiinni sitten liimaa pohjalle ja mannaryynejä ripotellen päälle, ylimääräiset karistetaan pois. Tämän kuivuttua seuraavana päivänä kermanvaalea akryylimaali pintaan. No, ehkä? Aika persoonallinen ja minulla vielä epätasainen tulos.


Hakiessani maalia Kodin Terrasta talon väriksi valitsin keskisinisen. Jotenkin osuin taas kaupan askarteluosaan missä oli juuri sopivan väristä sinistä hiekkaa purkissa, sitä mukaan. Oikeanpuoleinen sininen on erilaisia versioita rappauksesta. Liima alla ja hiekka siihen lopuksi maali, ei hyvä. Maali alla siihen hiekka, lopuksi ohennettu maali, ei käy. Jossain kohtaa oli ohutta liimaa päälimmäinen kerros, ei sekään ollut paras mutta aika lähellä.





Tässä päätyyn tulevassa oven reunassa on nyt lopullinen rappaus. Alimmaisena sininen Jokeri sisämaali johon siroteltu sininen hiekka, ylimääräiset ravisteltu pois. Seuraavana päivänä päälle ihan runsas kerros Erikeepperiä, liiman kuivuttua pinta on kauniin kiiltävä ja rappaus pysyy seinässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti