torstai 7. marraskuuta 2013
Ritarien varusteet
Tässä kasa erilaisia versioita mitä ritarit voivat käyttää otteluissaan. Näistä kokoan lapsenlapselleni joulukalenterin. Jokaiselle päivälle jotain pientä. Kypärät ovat muovipallon puolikkaita ja haulikonhylsyjä. Kilpiä olen tehnyt puusta, pahvista ja muovista. Rintapanssarit ovat nahkaa ja toiset villahuopaa, koristeltuna metallikuvioin.
Tavaroiden säilytysarkku on tehty visakoivusta metallisaranoin, toivottavasti kestää hieman kovempaakin käsittelyä.
Aseistukseen on erilaisia miekkoja, pistimiä, kirveitä ja hieman juhlavampia koristeltuja miekkoja. Ensimmäisestä luukusta löytyy jo tekemäni Takametsien mies, uljas ritari uusissa vaatteissaan.
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Takametsien mies
Tämä takametsien mies tuli taloon, oli kovin kylmissään, sillä lunta oli jo maassa ja pakkanen kiristi otettaan.
Nyt oli tehtävä kiireesti hänelle lisää vaatetta päälle ja maalata kengät jalkoihin.
Villahuovasta tein puseron jossa helposti avattava tarrakiinitys. Housut ovat ruskeaa nahkaa joka on sisäosaltaan pehmeäksi muokattu.Housuissakin on tarrakiinitys ja leveä haarahalkio.
Vyö on myös nahkaa ja solki klemmarista väännetty. Kaikki osat ovat vaatteissa tehty pikkupoikien leikkeihin sopiviksi ja helposti puettaviksi.
Näin tuli Muorille ritariaiheinen joulukalenteri tehtäväksi, siis ei kun varusteita lisää tekemään.
tiistai 29. lokakuuta 2013
Lumiukko kuusimaassa
Aluksi oli lumiukko, kuusi ja lumilyhty muovikuvun alla. Kokonaispituus 2½ cm
Kuinka ollakkaan, löytyi pinteres.comista ohje koristeltuun kuuseen. Siinä pitäisi olla vihreä piipunrassi, minulla oli valkoista jonka väritin vihreäksi akryylimaalilla. Langasta kultapunos ja pienistä helmistä pallot. Tässä jalkana metallinen korunosa.
Nämä olisi hyvä laittaa samanlaiseen muovikupuun kuin lumiukko, sellaista ei enään minulta löytynyt, joten pitää katsoa mihin ne lopulta päätyvät.
Lumiukkoja tein kaksi, minulla oli vain nämä muovikuvut jotka on leikattu verinäyteputken pohjasta.
Lumiukot ovat koottu erikokoisista valkoisista helmistä nuppineulaan, hatun lieri on välissä pahvia. Kuusi on vihreästä langasta kierretty tikun ympärille, lumilyhty on helmikasa jossa hieman keltaista kynsilakkaa. Lumi on paperimassaa ja kimallehilettä irtonaisena.
maanantai 28. lokakuuta 2013
Kahvia kukille.
Kynsilakkakukkia on kiva tehdä, tässä on tulos.
Mullaksi laitoin kahvinporoja.
Ruukkuja mihin istuttaa kukat, tein korunosia yhteen liimaamalla, tukena pala puutikkua. Täyteaineena istutukselle käytin tapetinkorjausainetta joka pitää kukat tukevasti pystyssä, pinnassa kahvinporot.
En omista vihreää kynsilakkaa joten olihan siinä soveltamista saada oikeanväriset lehdet kukille.
Tämä vihreä kukkiensidontalanka on sopivaa lehtien tekoon. Ensin kerros keltaista kynsilakkaa ja heti perään tikulla sinistä lakkaa levitetään molemminpuolin lehteä. Sekoituksesta tulee hienoja vihreän sävyjä. Pulma on näin ratkaistu lehtien osalta.
torstai 17. lokakuuta 2013
Kynsilakkakukkia emännälle
Olen lähdössä kylään ja pitää viedä emännälle kukkia. Ei kun hommiin....
Ohutta rautalankaa, johon tehdään lenkkejä jollain pienellä puikolla. Lenkit voi hieman muotoilla jo nyt. Sivellään kynsilakkaa lenkkeihin.
Kynsilakan kuivuttua voi terälehtiä muotoilla hellävaraisesti pihdeillä.
Varteen voi kiertää vihreää paperinauhaa tai maalia.
Rakensin korunosista maljan johon liimasin kukat.
Tässä vielä pienet ruusut helmivaasissa.
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Metsästäjän lähtö..
Nyt on juuri se aika vuodesta jolloin metsässä juoksee suuri joukko punapipoisia miehiä hirvien jalanjäljissä, tai ainakin jossain sielläpäin... Niin lähti tämäkin metsästäjä matkaan isomman saaliin toivossa. Onneksi on jotain jo mukana kotiin viemisiksi!
Tässä on siis saalis mitä metsästäjä peukuttaa, hiirennahkatakkinen valkoinen hiiri .
Toinen ase on valmistunut varmuuskopiona tulevia aikoja ajatellen. En kuitenkaan muista miten rakensin ensimmäisen kiväärin, siksi tein tuon malliksi.
tiistai 1. lokakuuta 2013
Lopputarkastus komerolle
Lyydi tarkistaa miten komeron siirto onnistuu tähän eteisen perälle.
Eteinen oli tyhjennetty ja valo riipui johdon päässä. Kattoa on paikattu, siinä on ollut joskus portaat vintille.
Nyt tämä kylmäkomero asennettiin eteisen takaosaan, niin jäi tilaa vielä pesuhuoneen ovelle. Tässä emäntä tarkastelee yläosan parrua mikä pitää komeron tukevasti paikallaan.
Sivulla näkyy palomuuri ja ovi pesuhuoneeseen. Ovea oli hieman siirettävä mutta vanha peitettiin, jos tulevaisuudessa joku ottaa sen vielä käyttöön.
Näin tuotiin vanha kamiina takaisin sekä naulakko toiselle seinälle.
Komeron etuseinässä näkyy haaranastat jotka pitävät päätyosan kiinni, ne näyttävät maalattuina tuuletusventiileille. Talvella on hyvä laskea hieman lämpöä eteisestä komeroon, ettei mene ihan pakkasenpuolelle.
maanantai 30. syyskuuta 2013
Ei mene purkit nurin narin..
Nyt on saatu joitain tarvikkeita hyllyille, joten kurkataan hieman ovesta..
Siellä näkyvät hillot ja mehut, juureksia on tuotu kellarista valmiiksi käyttöön otettavaksi. Kerroskiisseli ja maitokannu sekä jauhoja näkyisi olevan myös.
Ikkunasta kurkistaessa näkyy marjoja vadissa, mehumaija ja tuohikorillinen sieniäkin odottaa laittamista. Puukko tupessaan on naulassa pienen punaisen hyllyn sivulla. Vielä on tilaa emännän tuoda vaikka leipomuksiaan tähän kylmäkomeroon.
Päätyosa komerosta on kiinni haaranastoilla, näin huolto ja siivous onnistuu helpommin.
Tältä näyttää sisutus päädystä katsoen.
Maitoa tänne varmasti tuodaan vähän isommalla astialla, nyt on vain yksi pöytäkannu hyllyllä.
Ja lopuksi näin, nurinpäin! Kuva ei ole nurinpäin vaan kylmäkomero on ylösalaisin, kiisselit kulhossa sekä kaikki tavarat pysyvät kuitenkin hyvässä järjestyksessä, kaksipuolinen teippi on tosi hyvää! Minulta häviää usein tavaroita tuntemattomaan paikkaan, mistä niitä ei löydy vaikka kuinka etsisi. Tästä syystä laitan useimmat esineet heti varmuuden vuoksi kiinittäen jollain aineella katoamisen ja putoamisen estämiseksi.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Komeron kierrätys
Viileäkomero on tässä valmiina sovitettavaksi talon eteiseen. Etuseinässä on ikkuna mistä näkee jos joku on tullut pienelle välipalalle.
Päätyosa joka on irtonainen, on kiinnitetty neljällä haaranastalla.
Eihän takaosaa tarvitse siistiä koska se on seinäänpäin, eikä sitä kukaan näe?
Siellä näyttää jo retkikori olevan pakattuna, joten eiköhän olisi aika kiirehtiä komero paikalleen.
lauantai 28. syyskuuta 2013
Viileäkomero viinilaatikosta
Syksyllä tehtiin paljon hilloja sekä muita säilykkeitä, jo silloin Hannukkalan Lyydi emäntä sanoi tarvitsevansa "porstuan perälle laskettavan" siis viileänkomeron.
Ennen ei ollut jääkaappeja joten jokaisessa kodissa oli viileäkaappi tai isompi huone, yleensä eteisen perällä. Näissä oli tuuletusaukot ulos, näin pysyi ruuat kylminä mitkä siellä säilytettiin.
Tämä viinilaatikko oli juuri sopiva näihin piirustuksiin. Hieman piti leikata lyhyemmäksi, oveen tuli sopivasti saranat sekä pintaan vahvistukseksi molemmin puolin maalatut paneelit. Pääty on irrallinen, sillä laatikko oli liian leveä. Nyt on helppo sisustaa ja huoltaa komeroa.
Kattoon laitoin taskulampun heijastimen, johon tulee sähkövalo yläpuolelta. Sisältä huone on tapetoitu ja ulkopuoli sai paneelit bampulastuista.
perjantai 27. syyskuuta 2013
Kahvia koneeseen..
Kahvimyllyt olivat ennen joka talossa, niitä oli käytössä monenlaisia. Tässä seinään kiinnitettävässä mallissa yläosa on posliinia välissä metalliratas, sitä pyöritettiin veivillä ja valmiit porot putosiva lasiseen alaosan kuppiin.
Rakettitikku on sopiva aloitus posliiniosaksi, se löytyy hiomalla. Veivi on rautalankaa joka kiinnitetty hopetussilla värjätyn alaosan läpi. Lasikuppi tuli injektioneulan suojuksesta. Kansi yläosaan on pala puuhelmestä. Taustana puuta, posliiniosaan liimattu printattu kuvio valkoiseksi maalatun puun päälle, lopuksi väritöntä kynsilakkaa pintaan.
Nämä valkoiset posliiniset leikkuulaudat ja pullo ovat tehty hiomalla muovisesta drinkki tikusta. Päälle liimattu kuvio sekä lopukksi kirkastus kynsilakalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)