maanantai 14. huhtikuuta 2014
Tervehdyksiä maailmalta
Madam Mailis on saanut postia Vaarinmökin ikäneidolta.
Parahin Madam Mailis!
Haluan vielä kerran kiittää sinua rohkeasta päätöksestäsi lahjoittaa poikalapsesi minulle.
Koska mökissäni on nyt mies, vaikkakin aika pieni, luulen etten enään tarvitse tätä uskollista ystävääni, isokokoista kaulinta. Se on roikkunut vuosia käteni ulottuvilla mökkini keittiön seinällä. Kaulinta olen käyttänyt pääasiassa sopimattomasti käyttäytyvien herrahenkilöiden häätämiseen huushollistani. Se on aina toiminut loistavasti! Ajattelin, että nyt kun sinulla hoteissasi ihka uusi aviomies, jota et ole voinut itse kasvattaa, saattaisit ehkä joskus tarvita tätä näyttääksesi kuka on Madam talossaan. Ehkäpä saat kapineella jopa anopin ojennukseen . . .
Liitän mukaan myös pullollisen valmistamaani seljaviiniä ja pari seljan taimea. Jos ihastut viinin makuun voit itsekin ruveta sitä valmistamaan, jahka taimet kantavat satoa. Taimet ovat mustaseljan taimia, eivätkä myrkyllisiä. Kotikylässäni perimätieto kertoo, selja auttaa vatsan vaivoissa, helpottaa reumatismia ja suojaa kaikelta pahalta! Omat kokemukseni seljaviinin parantavasta voimasta ovat olleet rohkaisevia, yleensä sitä nautittuani, olen unohtanut reumatismini kokonaan!
Lämpimin terveisin Vaarinmökin ikäneito ja pikkumies
Tuli myöskin toinen kirje:
Hyvä Madam Mailis!
Myöhästyneet onnittelut häiden johdosta. Ohessa pienet kahleet jotta saat aviomiehesi pidettyä aloillaan, kun olen kuullut Sulon olevan "vapaa sielu"
Kaikella lämmöllä Liedon Leidi Kipene
Samalla tuli myös hopeinen, safiirilla koristeltu parsinneula.
Kahleet ovat tarkasti käsityönä metalista sahattu ja taottu, samoin ketjun jokainen lenkki. Nämä ovat Muinaistekniikka-artesaani Päivi Rutasen tekemät.
Jonkinlaista keskustelua on ollut nyt tästä Sulon asemasta talossa. Madam Mailis antoi hänelle tehtävän, tästä lähtien on Sulon parsittava kaikki sukat sekä muut, mitkä kunnostusta kaipaavat. Muussa tapauksessa Mailis neuloo viikinkimekon Sulolle, jonka kaavat tulivat juuri kirjeessä. Kahleet ja kaulin kyllä jouduttaa kummasti Sulonkin liikkeitä!
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Madam Mailiksen toinen päätös
Tämä poika lähtee ikäneidon iloksi.
Tervehdys Vaarinmökin ikäneito!
Kiitos kirjeestä jonka sain sinulta. On hyvä
että et ole miesten kanssa ryhtynyt toimenpiteisiin josta voisi syntyä
päättötyönä lapsi. Tahdon luovuttaa poikani sinulle, kasvata hänestä mies
taloosi. Nyt ei sinun tarvitse ottaa
kuritonta kulkijaa joka ei tiedä miten naisen kanssa eletään. Saattaa olla että
vielä tulee joitain hankintoja tehtäväksi kun pojallakin on oma tahto, sen
tulet varmasti huomaamaan.
Vaarinmökin
ikäneito, luovutan tämän poikalapsen sinulle, enkä puutu teidän yhteiseen
tulevaisuuteenne mitenkään.
Aviomieheni
Sulo on myös asiasta kanssani samaa mieltä.
Terveisin
Madam Mailis Saarenpää
Madam Mailiksen päätös
Tervehdys Velho ja noita-akka!
Kiitän kirjeestänne jossa olette halukkaita
antamaan omaa osaamistanne ja taitojanne seuraajallenne. Näin minä päätin
lähettää teille pienen tytön joka voi jatkaa elämää teidän kanssanne. On hienoa
että teillä on omaisuutta jota voitte näin jakaa tälle lapselle.
Velho
ja noita-akka, luovutan tämän tyttölapsen teille, enkä puutu teidän yhteiseen
tulevaisuuteenne millään tavoin.
Aviomieheni
Sulo on asiasta kanssani samaa mieltä.
Terveisin
Madam Mailis Saarenpää
lauantai 22. maaliskuuta 2014
Kasvun aikaa ...
Näin se aika kiitää! Madam Mailiksen lapset ovat kasvaneet jo isoiksi palleroiksi.
Lapset on saatu vieroitettua rintaruokinnasta, joten kohta on aika valita heille uusi koti, missä kasvaa ja varttua hyvässä hoidossa.
Mailis varoittaa lapsia leikkimästä tulitikkulaatikoilla, hieman isommaksi vartuttuaan. Heillä on nyt nämä matkalaatikot olleet vielä käytössä, sillä ehkä uudessa kodissa on sitten jo oikea sänky missä nukkua.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Don Matteota muistellen
Isä Don Matteo on ollut HonoLulussa vieraana jokin aika sitten, koska hän kävi vihkimässä Madam Mailiksen ja Sutenööri-Sulon avioliittoon. Tässä hän hieman lepuuttaa jalkojaan ennen lähtöään kotiin, pitäen tiukasti kiinni tyynystä jonka sai Lululta.
Täällä ollessaan hänen sukkansa kuluivat melkein puhki joten suutari teki hänelle lakeerikengät kotimatkalle mukaan.
Mailis oli kovasti tyytyväinen papin käynnistä ja laittoi hänelle matkaevästä mukaan. Sukset hän sai varmuuden vuoksi jos kotopuolessa on paljon vielä hankia että hän pääsee varmasti kotiin asti.
Voileivät ja juomamukit sekä jälkiruokaa pienissä kipoissa. Kaksi valkosipulia Mailis laittoi myös pussin pohjalle, ne karkottavat pahat henget pois.
Termarissa kuumaa kotimehua palanpainikkeeksi sekä kaksi pöytälamppua.
Ruusuja maljakoissa on kiitokseksi Matildalle hänen lainaamistaan tierasta ja sukkanauhasta. Enkelikuvioinen seinäkello ja siivousvälineet ovat varmasti tarpeeseen. Tytöt HonoLulusta laittoivat vielä joitain herkkuja mukaan mitä oli jäänyt hääjuhlista jäljelle.
Pitihän häistä ottaa vielä viralliset kuvatkin. Mailis laittoi Don Matteolle myös mukaan joitain valokuvia, ne voi laittaa vaikka kansioon. Lulu laittoi muistoksi vauvana hänestä otetun valokuvan.
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Annetaan adoptioon ...
Mailis istui pöydän viereen ja alkoi kirjoittaan ilmoitusta lasten antamiseksi adoptioon.
Vastauksia pyydetään keskiviikoon 30.3.2014 mennessä jolloin lapset ovat kasvaneet ja vieroitettuja rinnasta, valmiina lähtemään uuteen kotiin. Mailis toivoo ainoastaan jossain lapsen elämänvaiheessa pientä tiedotetta hänen elämästään adoptioperheessä.
Häälahjaksi Mailis ja Sulo on saanut Turusta mustan metallihyllykön, ämpärin, kastelukannun ja lasipulloja. Pappi Don Matteo antoi heille oman punakantisen raamatun. Postista tuli kirje, Varpu Kokkolasta oli tehnyt tarjottimen ja siihen 20 huurrettua lasia. Nyt riittää juomalasit isollekin joukolle. Nuoripari kiittää saamistaan lahjoista!
Nämä ovat kirpputorilta löydettyjä koruja. Kurpitsavaunu on emaloitu ja avattava. Kullattu sulkakynä kristallihelmessä on Swarovski tuotantoa. Molemmissa oli myös kaulaketjut.
perjantai 7. maaliskuuta 2014
Lopullinen päätös.
Äiti Mailis otti lapset kainaloonsa sekä syötti heidät kylläisiksi.
Sulo isä on kyllä nyt hieman hölmistynyt, sillä lapset ovat kovin pienet hänen kämmenellään. Mailis lohdutti että kyllä ne pian kasvavat isoiksi palleroiksi.
Sulo kyseli Mailikselta miten ihmeessä hän voisi olla lasten isä? Toisella lapsella on sinisetsilmät toisella ruskeat. Toinen on ruskeatukkainen ja toinen mustatukkainen. Molemmilla lapsilla on vielä hieman ruskettunut ihonväri, vaikka hän ja Mailis ovat kovasti vaaleaihoisia?
"Lopuksi on kerrottava että minulle on tehty vasektomia eli katkaistu siemenjohtimet, niin en voi saada enää omia lapsia!" sanoi Sulo vihdoin
Apua, mitäs nyt Mailis?
Lopullinen päätös asialle on: adoptio - annetaan hyvään perheeseen kasvattilapseksi. Siihen päätökseen Mailis ja Sulo tulivat asiasta neuvoteltuaan. Pienet lapset eivät sovi Mailiksen elämään ja hänen työnsä on kovin epäsäännöllistä. Lasten kannalta se on huono asia, joten päätös on lopullinen.
torstai 6. maaliskuuta 2014
Oikea ajankohta ei selvillä ..
HonoLulun johtajatar Madam Mailis lepäilee sohvalla selaillen kalenteriaan jossa kaikki tärkeät merkinnät ovat. Pientä nipistelyä tuntuu jo, ehkä lapsi syntyy näinä päivinä.
Kaikki asiakkaat ja heidän toimensa talossa on merkitty tarkasti muistiinpanoihin. Nyt on pieni ongelma tulevan lapsen syntymäajasta. Merkintä Sutenööri-Sulon käynnistä edelliskerralla ei ihan sovi hänen kalenterissaan lapsen isäksi.
Toivottavasti Sulo ei muistele käyntiään täällä, tai voihan lapsi syntyä vaikka hieman etuajassa? Siinä ratkaisu, Sulosta tulee lapsen isä!
Mailis kävi yksin synnyttämässä ja saikin yllättäen kaksoset, tytön ja pojan.
Isä Sulo oli asioillaan ja ei mitenkään ehtinyt mukaan synnytykseen. Kotiin tullessaan hän sentään hankki yhden ruusun sekä pöytälampun Mailikselle.
Nyt ovat pienokaiset rinnakkain omassa pikkusängyssään, äidin ja isän ihailtavina.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Mahtava masu, mitä kuuluu ...
Nyt on tytöillä paljon puhuttavaa sillä Madam Mailiksen raskaus on jo kovasti pitkällä ja vihkipukukin tuntui hieman kiristävän.
Somasti pyöristyvä vatsanseutu on kyllä kaunis, toteavat vieraat.
Anu haluaa oikein tuntea miten lapsi potkii jo villisti, ehkä sekin on juhlien rasituksista hieman villiintynyt.
Kaikki naiset jäävät pohtimaan tulevaisuutta, mihin tuleva lapsi laitetaan ja pitäisikö hankkia jo vaatteita ja kaikkea mitä lapsi tarvitsee?
tiistai 4. maaliskuuta 2014
Heittokimppu
Morsiamen kukkakimpun heitto on vanha perinne. Kuka saa kukat ilmasta kiinni, pääsee seuraavaksi naimisiin.
Nyt on jännät hetket, Mailis on valmiina heittoon ....
Kaikki naimattomat tytöt hakeutuivat riviin Mailiksen taakse tavoittelemaan tuota kimppua.
Lulu sai kukat haltuunsa ja siitähän muut tytöt riemuissaan häntä onnittelevat.
Tämä kaunis kukkakimppu on kuivatettava, sitä katsellessaan voi miettiä onko tässä mitään taikaa ...
maanantai 3. maaliskuuta 2014
Jaksaako vielä juhlia ...
Juhlat jatkuvat terassilla päivän ja toisenkin. Anja-anoppi koittaa sinnitellä juhlissa mukana, sillä hänen molemmat poikansa ovat jatkaneet riehakasta juhlimista jo muutaman päivän.
Esko viihdyttää Anjaa tarjoamalla juotavaa hieman isommasta pullosta. Siinä on talon Taiteilijan tekemää viiniä. Kyllä sekin kelpaa juotavaksi, paremman puutteessa.
Jarmolla on reilu pöytäkannu mistä voi juoda kunnon hörpyt sahtia. Jani haki juuri hienon konjakkipullon omasta kassistaan ja tarjoilee siitä Taiteilijalle, joka on jo jäänyt suosiolla lattian tasalle. Janille kävi pieni haaveri rapuissa ja hänen jalkansa taisi mennä poikki, ei haittaa vielä tänään, huomenna mennään lääkäriin.
Bestman Esko esittää parhaat askelkuviot mitä osaa, Jarmo komppaa tahtia lattialla istuen.
Pikkuveli Sauli hakee lohdutusta Elovenan sylistä, joka silittelee hänen hiuksiaan.
Kyllä se on surullista kun isoveli Sulo jää tänne etelään ja heidän on äidin kanssa lähdettävä kohta takaisin kotipuoleen.
Sulo on juhlista jo lopen uupunut ja nojailee Hertan povea vasten. Kyllä se Mailiksen kertoma uutinen tulevasta lapsesta pistää miehen mietteliääksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
