perjantai 23. marraskuuta 2012

Kahvit myllyyn ja kontti selkään


Kävin sitä minäkin vähän ostoksilla Helsingissä siellä suuren kirkon kupeessa, nukke- ja nallemarkkinoilla. Punainen hieno esine on kahvimylly, poikani tiesi kertoa kun esittelin hienoa antiikki esinettäni, ostaessani en sitä tiennyt. Niin löytyi myös keräilijä.


Tämä kirjoituspöydän tuoli oli niin kovin yksinäinen joten hänet minä pelastin kotiin, sekä tämän ihanan enkelin.


Tässä taas kaksi taitavien käsien tekemää koria.


Tämä tuohikontti on taiturimaisen tekemisen mestariteos! Näiden pienien suikaleiden punominen kontin malliseksi on vaatinut varmasti hikeä ja kyyneleitä sekä kynsien lohkeilua! Hymypoika sekä kaksi kahvimyllyä tuli myös ostettua.


Nämä tulostettavat marmelaadi rasiat ja tähdet on otettu saarannukkekoti.blogspot.fi  blogista, kiitos!
Rasiat vielä jotenkin onnistui mutta tähti oli jo ylivoimaisen vaikea. Tein kaksi tähteä ja maalia taustalle, nyt sai Jarmiinan mummolakin oman puolensa tähdestä



Pikku askartelut on tehty silloin kun ei mieleen lohjennut mitään tekemisen tynkää.

1 kommentti:

  1. Ihania kiehtovia pikku esineitä. Onkohan tuunauspakettini jo tullut perille? Laitoin sen kakkospostissa jokin aika sitten.

    VastaaPoista